Tervetuloa Tuomas!

Uutta verta Hakatemiassa

Hakatemian tiimi vahvistui, kun Teon ja Walentinin rinnalle liittyi kolmas tiimiläinen – Tuomas Lintula. 🎉

Tuomas on alanvaihtaja, jota on jo pitkään vetänyt puoleensa tietoturva, teknologia ja tietokoneiden maailma. Hän ei kuitenkaan jäänyt haaveilun tasolle: putkimiehen haalarit vaihtuivat näppäimistön naputteluun, ja nykyään Tuomas työskentelee päivisin tietoturvan parissa DNV Cyberillä (ent. Nixu), ja öisin hän larppaa hämähäkkiä eli seikkailee verkon syövereissä.

Tuomaksella on takanaan jo useamman vuoden kokemus murtotestauksesta ja tietoturvakonsultoinnista. Hän on koulutukseltaan tradenomi ja ehtinyt kerryttää osaamistaan muun muassa Nixulla eri rooleissa aina harjoittelijasta asiantuntijaksi asti. Myös Teo ja Walentin ovat ehtineet tehdä hommia Tuomaksen kanssa – joten tiimihenki on taattu.

Hakatemiassa Tuomas on hypännyt suoraan syvään päähän: hänen kädenjälkensä näkyy jo uusissa haasteissa ja OSINT-kurssilla. Ja mikä parasta – hän on elävä esimerkki siitä, että alanvaihto on mahdollista, kun intohimo ja tekemisen palo kohtaavat.

Welcome Aboard, Tuomas! 🚀

hakatemia pro

Valmis ryhtymään eettiseksi hakkeriksi?
Aloita jo tänään.

Hakatemian jäsenenä saat rajoittamattoman pääsyn Hakatemian moduuleihin, harjoituksiin ja työkaluihin, sekä pääset discord-kanavalle jossa voit pyytää apua sekä ohjaajilta että muilta Hakatemian jäseniltä.